keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Bataattilaatikko

Hohoi, päämajasta kuuluu taas! Blogi joutui pienelle tulitauolle ennen kuin ehti  kunnolla alkaakaan, koulukiireiden ja kirjoittajan laiskuuden takia (lähinnä tuon jälkimmäisen). Mutta nyt on aika käydä taas asemiin, arvon pullanaamat!

Joulun ja maailmanlopusta selviämisen kunniaksi alkaa blogissa pyhä trilogia erilaisista laatikoista. Ja nää ei ole mitään George Lucasin pilaamia Special editioneja, vaan rajuja originaaleja, joissa ei turhia säädetä ja Han ampuu ensin.

Minulla on laatikoihin viha-rakkaus-suhde. Toisaalta ne maistuvat älyttömän hyviltä, ovat todella halpoja valmistaa ja kuuluvat suomalaiseen jouluun lähes yhtä olennaisesti kuin humalainen joulupukki ja katkenneet lahjasukset. Toisaalta taas niiden valmistaminen on perseestä. Ei niin, että laatikoiden tekeminen olisi vaikeaa.

Selitetäänpä asiaa:

Suomalainen ei tappele politiikasta tai uskonnoista, vaan laatikoiden valmistumetodeista. Jokaisella on oma reseptinsä, joka on periytynyt sukupolvelta toiselle ja muulla tavalla tehty laatikko on maistamatta paskaa ja suorastaan kunnianloukkaus kotia, uskontoa ja isänmaata kohtaan (oikeastihan mummosi luki sen reseptin Kotiliedestä samalla kun tiiraili ikkunanpielestä salskeita saksalaispoikia ja naukkaili kamferttitippoja, pelle).
Hifistelyistä karmeinta on perunalaatikon teko, mutta siitä tuonnempana. Nyt tehdään jotain vähemmän nostalgianruntelemaa, nimittäin bataattilaatikkoa.

Bataattilaatikko on äs iisi äs it kets. Käytä laatikkona joko perinteisen lautasmallin perunan korvaajana  tai lisää siihen hyväksi havaittua köyhien ystävää, soijarouhetta. Ruoan kypsymiseen menee tovi, mutta sillä aikaa voi tehdä jotain fiksua: käydä lenkillä, lukea kirjaa tai katsoa 3-4 jaksoa Salkkareita.

Ainekset (neljälle)
  • reilu kilo bataattia
  • vettä
  • 2 dl maitoa/ruokakermaan
  • 2 rkl korppujauhoja
  • 2 munaa
  • 0,5 dl siirappia
  • 25 g margariinia/voita
  • 1 tl suolaa
  • (0,5 tl muskottijauhetta)
  • (hyppysellinen kanelia)
  • (1 dl soijaa)
Valmistus

Kuori ja paloittele bataatit ja keitä ne sen jälkeen vedessä. Heitä veden sekaan vähän suolaa.
Sekoita sillä välin korppujauhot siirappiin sekä maitoon tahi ruokakermaan ja anna seoksen muhia rauhassa.

Kun bataatit ovat kypsiä, kaada keitinvesi pois ja muusaa ne (perunanuijalla tai lähimmäisesi naamataululla). Lisää sitten sekaan järjestyksessä margariini, munat, korppujauhoseos ja mausteet. Muskottijauheesta ja kanelista tulee jouluinen fiilis, mutta itse en niitä käyttänyt laatikkoa tehdessäni enkä kyllä jäänyt niitä kaipaamaankaan. Sekoita ja muussaa kaikki aineet keskenään ja lisää suolaa tarvittaessa.

Kaada mössö voideltuun vuokaan ja paista 175 asteessa pari tuntia. Kantsii tsekkailla aina vähän väliä miltä laatikko näyttää, mutta ei se nyt ole niin turhantarkkaa.

Vinkkejä

Vuokaa ei tarvitse välttämättä voidella. Olen ehkä blondi tai jotain, mutten ole koskaan hiffannut vuokien voitelemista. Ihan hyvin on ainakin meikäläisellä ruoka kulhostaan irti lähtenyt. Tai sitten tämä on vain jokin esteettinen seikka tai muu kotkotus. Miten vaan, itse en voitele vuokia ikinä. That's how i roll, bitches.

Tee laatikkoa iso satsi ja pakasta ylimääräinen.

Salkkareita voi tiirailla ilmaiseksi Katsomosta.